Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Työnantajamielikuva syntyy yhteisvoimin

Työnantajamielikuva mielletään yleensä henkilöstöasioista vastaavan henkilön tontille. Niin, jos sellainen yrityksessä edes on. Työnantajamielikuva on usein myös niitä asioita, jotka liiketoimintaa pyörittäessä eivät ole ensimmäisenä mielessä.

Hakijan tai työntekijän näkökulmasta työpaikalla vallitsevan fiiliksen näkyminen on kuitenkin tärkeääja nykyaikana huomattavasti houkuttelevampaa kuin pelkästään se, millaista työtä yritys voi henkilölle tarjota. Asiantuntijuus ja työntekijän arvon nousu työpaikalla ovat kylläkin plussaa ja vaikuttavat toki hakupäätökseen.

Olen ollut monilla rekrytointimessuilla mukana. Yleensä olen hoitanut järjestelyt itsenäisesti ja pönöttänyt kertomassa silloisesta työnantajastani. Nyt hiljattain seisoin ensimmäistä kertaa TietoAkselin henkilöstöpäällikön kengissä messujen vilskeessä pohtien, ettei minun tarvinnut tehdä mitään yksin. Messuvalmistelut viestinnän kanssa suurine suunnitelmineen sujuivat hyvin ja osa suunnitelmista siirrettiin tulevaisuuteen.

Messujen hienoin anti oli kumminkin se, että tiedän varmasti meidän työyhteisön fiiliksen välittyneen eteenpäin messukävijöille. Miten olen siitä niin varma?

Mukanani oli mieletön tiimi. Me nauroimme, juttelimme ja välillä väsyimme. Uskon, että työyhteisömme toiminta aidosti välittyi eteenpäin: millaisia asioita meillä arvostetaan, mitä meillä pääsee tekemään ja monta muuta erilaista näkökulmaa, jotka olisivat jääneet ehkä minulta kertomatta.

Kiitokset onnistuneesta päivästä kuuluvat siis ennen kaikkea asiantuntijoillemme Annelle, Ellalle, Mirjamille, Elisalle ja Leenalle. He tekivät minun ensimmäisistä rekrytointimessuista TietoAkselilla unohtumattomat. Kokemuksesta voimaantuneena on mukava suunnitella seuraavia haasteita yhteistuumin.

Kirjoittaja Sara Jormakka 

 

Sinua voisi kiinnostaa myös:
Työhyvinvointi on monen tekijän summa
Rekrytoinnin väärät mittarit