Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Työttömyysvakuutusmaksun maksuvelvollisuuden alaikäraja nousee 1.8.2022

Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen asti vaikuttaa myös työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuteen. Työnantajan ei tarvitse maksaa 1.8.2022 lähtien alle 18-vuotiaan työntekijän palkasta työttömyysvakuutusmaksua. Työttömyysvakuutusmaksun maksuvelvollisuus alkaa työntekijän 18-vuotissyntymäpäivää seuraava kuukauden alusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että 31.7.2022 asti työttömyysvakuutusmaksu tulee maksaa vielä 17-vuotiaista työntekijöistä. Katso esimerkit alta.

Esimerkki 1:

Työntekijä täyttää 17 vuotta toukokuussa 2022. Kesä- ja heinäkuussa 2022 työntekijälle maksetusta palkasta maksetaan työttömyysvakuutusmaksu, koska hän on maksuvelvollinen täytettyään 17 vuotta. Elokuussa 2022 maksetusta palkasta ei makseta kuitenkaan enää työttömyysvakuutusmaksua, koska 1.8.2022 voimaan tulevan muutoksen johdosta alle 18-vuotias ei ole maksuvelvollinen. Seuraavan kerran työntekijän palkasta maksetaan työttömyysvakuutusmaksua kesäkuussa 2023 sen jälkeen, kun työntekijä on täyttänyt 18 vuotta toukokuussa 2023.

Esimerkki 2:

Työntekijä täyttää 18 elokuussa 2022. Kesä- ja heinäkuussa 2022 työntekijälle maksetusta palkasta maksetaan työttömyysvakuutusmaksu, koska hän on maksuvelvollinen täytettyään 17 vuotta. Elokuun palkasta ei makseta työttömyysvakuutusmaksua, koska 1.8.2022 voimaan tulevan muutoksen johdosta työttömyysvakuutusmaksun maksuvelvollisuus alkaa työntekijän 18-vuotissyntymäpäivää seuraava kuukauden alusta. Työnantaja alkaa maksaa työttömyysvakuutusmaksua työntekijän palkasta jälleen syyskuussa 2022.

Kun palkkaa maksetaan työntekijälle, joka ikänsä puolesta EI ole työttömyysvakuutusmaksuvelvollinen, on tulorekisterin ilmoituksella annettava ”Vakuuttamisen poikkeustilanteen tyyppi”-kohtaan tiedoksi ”Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työttömyysvakuutus)”.

Mikä on työttömyysvakuutusmaksu?

Työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitetaan mm. työttömyysturvaa, aikuiskoulutustukea ja eläke-etuuksia. Maksun suorittamisesta huolehtii työnantaja, mutta työttömyysmaksuvelvollisuus koskee niin työntekijää kuin työnantajaa. Käytännössä he molemmat maksavat siitä osansa.

Työttömyysvakuutuksen maksuvelvollisuuden alaikäraja on 17 vuotta 31.7.2022 asti ja 18 vuotta 1.8.2022 eteenpäin. Maksuvelvollisuus alkaa syntymäpäivää seuraavan kuukauden alusta. Yläraja on 65 vuotta, jolloin maksuvelvollisuus päättyy syntymäpäivää seuraavan kuukauden alkuun. Maksuvelvollisuutta ei ole, jos kyseessä on yrittäjän eläkelaissa määritellyn mukainen yrittäjä tai maatalousyrittäjän laissa tarkoitettu yrittäjä tai hänen perheenjäsenensä.

Vuoden 2022 työttömyysvakuutusmaksut ovat:

Työantajalla on velvollisuus maksaa työttömyysvakuutusmaksua, kun palkkaa maksetaan yhteensä yli 1300 euroa kalenterivuoden aikana. Maksu pidätetään AINA työntekijän palkasta, vaikka vuoden palkkasumma jäisi alle palkkasummarajan. Mikäli palkkasumma kalenterivuoden aikana ei ylitä 1300 euroa, jää pidätetty osuus työnantajalle.

  • Työnantajan maksuprosentti on 0,50% aina palkkasummarajan 2 197 500 € asti. Jos kalenterivuoden palkkasumma ylittää 2 197 500 €, on maksuprosentti ylittävältä osalta 2,05%.
  • Palkansaajan maksuprosentti on 1,5%
  • Osaomistajien palkansaajan maksuprosentti on 0,74%

Kirjoittaja Mirjami Tervo.


Mietityttääkö jokin palkanlaskentaan liittyvä kysymys?

Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.

Soita 010 3472 898   Lähetä sähköpostia