Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Työsuhdepolkupyörä – vihreämpi valinta työssäkäyntiin

Oletko jo tietoinen, että vuoden 2021 alusta alkaen voit työnantajana tarjota työntekijöillesi työsuhde-etuna polkupyörän? Työsuhdepolkupyörä on oiva tapa edesauttaa työntekijää huolehtimaan omasta kunnostaan. Samalla myös työssäjaksaminen ja henkilön hyvinvointi voi kasvaa.

Työsuhdepolkupyörän hankinnasta vastaa työnantaja, mutta pyörä on tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön ja sillä voi ajella työmatkojen lisäksi myös vapaa-ajalla. Etu siis syntyy, kun työnantaja antaa omistamansa tai leasingsopimuksella hankkimansa polkupyörän työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön.

Jos työnantaja antaa polkupyörän työntekijän omistukseen, kyse on polkupyöräedun sijaan palkaksi katsottavasta veronalaisesta edusta. Luontoisetupäätöksessä polkupyöräetua sovelletaan ajoneuvolaissa määriteltyihin polkupyöriin. Siten esimerkiksi sähköpotkulauta ei ole ajoneuvolaissa tarkoitettu polkupyörä.

Etu on vuositasolla 1200 euroon saakka verovapaata tuloa. Lisäksi kannattaa huomioida, että:

  • polkupyörän verotusarvossa huomioidaan pyörän hankintahinta, joka jaetaan viidellä käyttövuodella sekä pääoman korko, vuosittaiset huolto-, korjaus- ja muut käyttökustannukset.
  • verotusarvona käsitellään kuukausittain 1/12 saaduista vuotuisista kustannuksista.
  • kiinteiden lisävarusteiden, kuten valojen, lukituksen ja nastarenkaiden, arvo lisätään hankintahintaan ennen verotusarvon laskemista.
  • jos työnantaja kustantaa työntekijälleen pyöräilykypärän, se käsitellään kuten kiinteät lisävarusteet.
  • jos työnantaja ostaa työntekijälleen esimerkiksi pyöräilykengät tai -vaatteet, niin näistä muodostuu erillinen etu, joka arvostetaan käypään arvoon.

Esimerkki:

Työnantaja ostaa polkupyörän, jonka hankintahinta on 3 000 €. Tämän lisäksi työnantaja hankkii työntekijälleen pyöräilykypärän, jonka hinta on 100 € sekä pyöräilykengät arvoltaan 150 €. Työnantaja huollattaa pyörän vuosittain ja huollon hinta on 100 €. Pyörä on työntekijän käytössä ympäri vuoden.

Polkupyörän hankintahinta 3 000 € + 100 € = 3 100 €

Hankintahinta jaetaan viidelle vuodelle 3 100 € / 5 = 620 €

Hankintahintaan lisätään vuosittaiset huoltokustannukset 620 € + 100 € = 720 €.

Polkupyöräedun arvoksi saadaan 720 € vuodessa.

Pyöräilykenkiä ei lasketa mukaan polkupyöräedun hankintahintaan, vaan niistä syntyy erillinen verotettava etu.

 

Polkupyöräetu muodostuu niille kuukausille, kun pyörä on työntekijän käytettävissä.  Jos työntekijä saa polkupyöräedun kesken kuukauden, lasketaan ensin koko kuukauden edun määrä, joka jaetaan luvulla 30,33 ja kerrotaan päivillä, jolloin pyörä on ollut työntekijän käytettävissä.

Suomen talvi voi tuoda haasteita polkupyöräilyyn. Työnantaja voi tarjota työntekijälleen myös työsuhdematkalipun polkupyöräedun rinnalle. On kuitenkin muistettava, että näiden kahden edun yhteenlaskettu määrä voi olla yhteensä 3 400 euroa. Eli esimerkiksi polkupyörän verotusarvon ollessa 1 200 €, se vähennetään 3 400 eurosta ja loppuosa 2 200 € voi olla työsuhdematkalipun verovapaata osuutta.

Lopuksi vielä tiedoksi väliaikainen uudistus. Jos työmatkaan käytetäänkin autoa, niin työnantajan tarjoaman sähköauton latausetu on vapautettu väliaikaisesti verosta vuosina 2021 – 2025. Veronalaista tuloa ei synny työnantajan kustantaessa työntekijän oman auton tai käyttöetuna saadun luontoisetuauton lataamista työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä. Verovapaus koskee kaikkia autoja, joita ladataan sähköllä (täyssähköauto tai ladattava hybridiauto).  Työnantaja ei kuitenkaan voi korvata työntekijän kotona tapahtuvaa lataamista edes sähkömittariin perustuen.

Lisätietoja asiasta löydät Verohallinnon sivuilta ja TietoAkselin palkka- ja HR-asiantuntijat auttavat teitä mielellään palkkahallintoon ja työsuhde-etuihin liittyvissä kysymyksissä.

 

Kirjoittaja Mirjami Tervo.