Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Perhevapaauudistus ja omaishoitovapaa 1.8.2022

Perhevapaauudistus astuu voimaan 1.8.2022. Uudistuksen tavoitteena on, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti molempien vanhempien kesken. Uudistuksen myötä perhevapaamalli tarjoaa perheille enemmän mahdollisuuksia, valinnan vapautta ja joustoja perhevapaiden pitämiseen. Samaan aikaan perhevapaauudistuksen myötä toteutetaan myös palkaton omaishoitovapaa, jota voidaan saada enintään 5 päivää vuodessa.

Omaishoitovapaa

Työntekijällä on kalenterivuoden aikana oikeus saada enintään viisi työpäivää vapaata työstä henkilökohtaisen avun tai tuen tarjoamiseksi omaiselle tai työntekijän kanssa samassa taloudessa asuvalle läheiselle. Omaisella tarkoitetaan työntekijän lasta, vanhempaa, avio- tai avopuoliso sekä rekisteröidyn parisuhteen toista osapuolta. Omaishoitovapaa on muiden perhevapaiden tapaan palkatonta työsopimuslain perusteella. Työehtosopimuksella tai työpaikoilla voidaan sopia, että omaishoitovapaalta maksetaan palkka.

Perhevapaauudistus – miten vanhempainpäivärahat muuttuvat?

Nykyisessä perhevapaamallissa on käytössä seuraavat vanhempainpäivärahat:

  • äitiysraha,
  • erityisäitiysraha,
  • isyysraha,
  • vanhempainraha sekä
  • osittainen vanhempainraha.

Muutoksen myötä vanhempainpäivärahoja ovat:

  • raskausraha,
  • erityisraskausraha sekä
  • vanhempainraha ja vanhempainraha osittaisena.

Kaikkien vanhempainpäivärahojen edellytyksenä on, että henkilö on Suomessa vakuutettu sairausvakuutuslain mukaisesti.
Vuosilomakustannuskorvaus ja perhevapaakorvaus jäävät sisällöllisesti ennalleen.

Raskausraha

Raskausrahan edellytyksenä on, että raskaus on kestänyt yhteensä 154 päivää. Raskausrahakausi alkaa yleensä 30 arkipäivää ennen lapsen laskettua syntymäaikaa. Työnantajan kanssa voi kuitenkin sopia, että raskausvapaalle jäädään myöhemmin, kuitenkin viimeistään 14 arkipäivää ennen laskettua aikaa. KELA maksaa raskausrahaa 40 arkipäivältä, riippumatta lapsen todellisesta syntymähetkestä. Jos lapsi syntyy ennen raskausvapaan alkamista, alkaa raskausrahan maksu heti syntymää seuraavana arkipäivänä.

Erityisraskausraha

Jos raskaana oleva altistuu työssänsä kemiallisille aineille, säteilylle tai tarttuvalle taudille ja joutuu ennen varsinaista raskausrahan saamista olemaan poissa työstä tämän vuoksi, voidaan tässä tapauksessa maksaa erityisraskausrahaa.
Erityisraskausrahaa voi saada, jos vaaratekijät eivät ole vältettävissä työssä eikä työnantaja pysty järjestämään muita työtehtäviä raskauden ajaksi. Lisäksi edellytyksenä on, että hakija on työkykyinen.

Erityisraskausrahaa maksetaan, kunnes varsinainen raskausrahakausi alkaa.

Vanhempainraha – vanhempainraha osittaisena

Vanhempainrahaa maksetaan synnyttäneelle vanhemmalle raskausrahakauden päätyttyä. Lapsen toiselle vanhemmalle vanhempainrahaa maksetaan lapsen syntymästä alkaen.

Vanhempainpäivärahoja on käytettävissä yhteensä yhden lapsen osalta 320 arkipäivää. Jos lapsella on kaksi vanhempaa, jakautuvat vapaat tasan vanhempien kesken (160 päivää kummallekin vanhemmalla).

Vanhemmat voivat saada vanhempainpäivärahoja samaan aikaan enintään 18 arkipäivän ajan, jos he hoitavat lasta ja molemmat ovat vanhempainvapaalla tai toinen vanhempi on raskausvapaalla ja toinen vanhempainvapaalla.

Toinen vanhempi voi luovuttaa omasta 160 arkipäivän pituisesta vanhempainrahakiintiöistä toiselle lasta hoitavalle henkilölle enintään 63 arkipäivää. Päiviä voi luovuttaa

  • lapsen toiselle vanhemmalle
  • puolisolle, joka ei ole lapsen vanhempi
  • lapsen toisen vanhemman puolisolle
  • lapsen muulle huoltajalle.

Puolisolla tarkoitetaan avio- tai avopuolisoa tai rekisteröityä puolisoa.

Jos lasta hoitaa osan päivää ja on saman aikaisesti osa-aika työssä, voi vanhempainrahaa hakea osittaisena. Päivittäinen työaika voi olla tällöin enintään 5 tuntia päivässä. Vanhemmat voivat saada vanhempainrahaa osittaisena myös samalta ajalta.

Vanhempainpäivärahaa voi saada joustavasti haluttuina ajankohtina siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

Miten perhevapaauudistus ja omaishoitovapaa vaikuttavat vuosilomakertymiin?

Vuosilomalain 7§:n mukaan työssäoloajan veroiseksi ajaksi on luettu yhteensä 156 äitiys/isyys- ja vanhempainvapaapäivää. 1.8.2022 alkaen työssäoloajan veroiseksi ajaksi katsotaan yhteensä enintään 160 raskaus- ja vanhempainvapaapäivää. Vuosilomaa ansaitaan niiltä työpäiviltä, jolloin työntekijä olisi ollut työssä päivärahakauden aikana. Työntekijän vapaapäivät (lauantaipäivät) eivät ole työssäolon veroista aikaa, vaikka niiltä maksetaan päivärahaa.

Omaishoitovapaa on myös työssäolonveroista aikaa.

Milloin muutos tapahtuu?

Perhevapaauudistus koskee perheitä, joissa lapsen laskettu aika on 4.9.2022 tai sen jälkeen sekä perheitä, joissa adoptiolapsi otetaan hoitoon aikaisintaan 31.7.2022. Uusien päivärahojen hakeminen avautuu vaiheittain 1.5.2022 alkaen. Raskaana olevan vanhemman raskaus- ja vanhempainraha ovat haettavissa 1.5.2022 ja eritysraskausraha ja toisen vanhemman vanhempainraha puolestaan ovat haettavissa 1.8.2022 alkaen.

Oikeus omaishoitovapaaseen astuu voimaan 1.8.2022.

Kirjoittaja Mirjami Tervo.