Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Kannattavuuden kolme kovaa totuutta

kannattavuuden kolme kovaa totuutta

Olen keskustellut yrittäjien kanssa syistä, jotka ovat johtaneet yrityksen perustamiseen. Useammat haluavat olla oman itsensä johtajia ilman niskaanhengittäjää. Osa perustaa yrityksen omalle osaamiselleen, kädentaidoilleen, markkinointikykyyn tai laajaan asiakaskuntaan.

Teetpä mitä tahansa, yksi asia on tärkeää pitää mielessä, nimittäin yrityksen kannattavuus. Ilman viivan alle jäävää tulosta loppuu käyttöpääoma alta aikayksikön ja yritys joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Mitä siis tulee ottaa huomioon tilanteen varmistamiseksi?

1. Osta halvemmalla kuin myyt

Vanha totuus on, että osta eurolla ja myy kahdella, niin kauppa kannattaa. Näinhän se juuri on ja väliin jäävän katteen tulee toki kattaa myös liiketoiminnan kaikki muut kustannukset. Velkarahalla saa kassaan rahaa, mutta se ei todista toiminnan kannattavuutta.

Yrityksen menestymistä ei aina voi mitata pankkitilin saldolla tai isolla rahanipulla takataskussa. Kokonaiskustannukset tulee laskea auki, jotta tiedetään katevaatimus ja tarvittava minimimyynti eli myynnin kriittinen piste.


2. Minimoi kustannukset

Myyntiin liittyvät kustannukset, ostot, alihankinta, rahdit jne. riippuvat usein myynnin volyymistä eli ovat kustannuksia, jotka aiheutuvan suoraan myytävien tuotteiden ja palveluiden tuottamisesta.

Moni hyvin menestyvä yrittäjä tekee tilin kiinnittämällä huomiota nimen omaan ostoihin, sillä niissä säästetty euro on suoraan tulosta viivan alla. Toki liiketoimintaan liittyvät muut kustannukset on syytä pitää tarkkailussa varsinkin, kun joudutaan miettimään säästötoimenpiteitä.

Kun yritys kaipaa lisää liikevaihtoa ei ole syytä silloin pihistää markkinointikustannuksissa, mutta ne eurot tulee kohdentaa oikein. Oletko sinä koskaan mitannut mikä mainonta tai näkyvyys mediassa tuo eniten lisäeuroja? Tai onko varaston arvo teillä optimaalinen vai tarvitsetteko edes koko varastoa, johon sitoutuu tuottamatonta pääomaa?


3. Mittaroi yrityksesi tulevaisuus

Jokaisen yrittäjän haaveena on joskus tehdä viimeinen kunnon tili myymällä koko yritys tai ainakin liiketoiminta uudelle yrittäjälle. Jotta tili saadaan tehtyä, tulee myyntiin valmistautua ajoissa ja laatia luopumissuunnitelma jopa samanaikaisesti perustamisilmoituksen kanssa. Aikaikkuna voi olla 5 vuodesta 50 vuoteen, mutta suunniteltu exit on aina parempi kuin pakon edessä toteutettu.

Mutu-tuntumalla päivästä toiseen ajelehtimalla tuskin saavutat suurempaa voittoa, sillä vain kannattavasti kehittyvä kaikin puolin kunnossa oleva yritys on vasta oikea sijoituskohde ja tulevaisuuden työpaikka seuraavalla yrittäjälle. Jos et vielä ohjaa päivittäistä toimintaasi ja tee tulevaisuuteen kantavia päätöksiä yrityskohtaisesti laaditun mittariston avulla, niin nyt on aika paneutua asiaan tosissaan.

Yleensä käytetään tuloslaskelmaan ja taseeseen pohjautuvia tunnuslukuja. Kateprosentti, kiertoaika ja omavaraisuusaste puhumattakaan maksukyvystä ovat mielestäni varsin oivia toimintaa ohjaavia mittareita. Jotta saat niistä täyden hyödyn irti, tulee sinun tietää miten näihin lukuihin vaikutetaan juuri sinun liiketoiminnassasi. Tähän saat apua asiantuntijana toimivalta taloushallinnon kumppaniltasi ja ellei sinulla sitä vielä ole – on aika hankkia.

Kirjoittaja Lea Sinivaara