Uutiset

Palaa uutisiin

TietoAkseli mukana hyväntekeväisyyskampanja Utsjoki-polkaisussa – lahjoitusvarat JYPSille

TietoAkseli sponsoroi järjestelmäkoordinaattorinsa Leena Rautiaisen hienoa kampanjaa, jossa hän aikoo heinäkuussa 2020 pyöräillä Jyväskylästä Utsjoelle arviolta huimat 1200 kilometriä.

TietoAkseli lahjoittaa yhden euron jokaisesta Leenan polkemasta kilometristä hyväntekeväisyyteen. Leena on intohimoinen pyöräilyharrastaja ja valinnut hyväntekeväisyyskohteeksi Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry:n lasten ja nuorten toiminnan.

Kertyvät lahjoitusvarat JYPS käyttää monipuoliseen lapsille, nuorille ja perheille tarkoitettuun pyöräilytoimintaan. JYPS haluaa omalla toiminnallaan edistää liikennekasvatusta ja kannustaa perheitä valitsemaan pyöräilyn ekologisemmaksi liikkumisen muodoksi arjessa. JYPS järjestää suosittua Fillariakatemiaa sekä ylläpitää myös lasten ja nuorten kilpatoimintaa.

Tutustu Leenaan paremmin ja seuraa hänen pyöräilykampanjansa etenemistä Instagramissa hastagilla #Utsjokipolkaisu. Haastamme myös asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme mukaan tsemppaamaan Leenaa ja lahjoittamaan polkaisurahat hyvään tarkoitukseen.

Lisätietoja:

Suvi Vilokkinen-Määttä
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
TietoAkseli Group
010 3472 870
suvi.vilokkinen-maatta(at)tietoakseli.fi

Pilvi Laukkanen
Fillariakatemian vetäjä
Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry
050 303 8703
pilvi.laukkanen(at)jyps.fi

 

TietoAkseli Group

TietoAkseli Group tarjoaa asiakkailleen taloushallinnon, taloudellisen neuvonannon, tilintarkastuksen sekä yritysjärjestelyjen keskitettyä osaamista. Konserniin kuuluvat taloushallinnon asiantuntijayritys UHY TietoAkseli, yritysjärjestelyiden neuvonantaja Vinanssi Corporate Finance sekä tilintarkastuspalveluihin erikoistunut UHY ValueMiners. TietoAkseli Group on suomalainen perheyritys ja Perheyritysten liiton jäsen sekä osa kansainvälistä UHY-yritysketjua. UHY:n itsenäiset jäsentoimistot tarjoavat johdon konsultoinnin ja taloushallinnon asiantuntijapalveluja lähes 100 maassa. Konsernin liikevaihto viime vuonna oli 9 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 140. 

Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry

JYPS on keskisuomalainen vuonna 1935 perustettu pyöräily-yhdistys, joka harjoittaa pyöräilyä monipuolisesti. JYPS toimii pyörällä kulkevien edunvalvontayhdistyksenä sekä edistää pyöräilyä liikennemuotona. Harrastepyöräilyn alalajeista yhdistyksessä ovat edustettuina esimerkiksi kunto-, retki-, maantie- ja maastopyöräily, BMX, alamäkiajo sekä fillaritrial. Toimintaa järjestetään lapsille, nuorille, perheille, aikuisille, varttuneille, naisille, miehille, pyörällä paikasta toiseen liikkuville, harrastajille ja pyöräilyolosuhteiden edistämisestä kiinnostuneille.