Uutiset

Palaa uutisiin

Mika Niiniketo nimitetty TietoAkselin toimitusjohtajaksi

TietoAkselin hallitus on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi hallintotieteiden maisteri Mika Niinikedon. Tehtävä on väliaikainen ja yhtiön hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Mika Niiniketo on toiminut viimeiset kolme ja puoli vuotta TietoAkselin palveluksessa vastaten yhtiön Asiantuntijapalvelut-liiketoiminnasta. TietoAkselia ennen Niiniketo on tehnyt pitkän työuran erilaisissa tehtävissä pankki-ja yritysjärjestelyalalla.

Samuel Akselin jättää tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Akselinien perhe jatkaa yhtiön merkittävänä vähemmistöomistajana ja Mikko Akselin yhtiön hallituksen jäsenenä.

”TietoAkseli on viimeisten vuosien aikana toteuttanut merkittävän kasvuloikan ja yhtiö on saavuttanut pisteen, jossa tarvitaan uudenlaista johtajuutta ja tekemisen meininkiä. Mika tuntee hyvin yhtiön ja hän on osoittanut kyvykkyytensä johtaa yhtiö seuraavaan vaiheeseen. Tahdon kiittää Samuelia hyvästä yhteistyöstä, yhtiön kasvattamisesta ja pitkäjänteisestä työstä yhtiön toimitusjohtajana”, toteaa TietoAkselin hallituksen puheenjohtaja Kimmo Vanne.

”Minulle on kunnia-asia saada ottaa vetovastuu TietoAkselissa, jossa on aina panostettu henkilöstön hyvinvointiin ja laadukkaaseen asiakaspalveluun. Yhdessä osaavien ammattilaistemme kanssa tulemme kehittämään toimintaamme, jotta voimme palvella entistä paremmin asiakkaitamme”, kertoo yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetty Mika Niiniketo.

Mika Niiniketo aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi.

Lisätietoja:

Kimmo Vanne
Hallituksen puheenjohtaja, TietoAkseli
Partneri, MB Rahastot
kimmo.vanne@mb.fi
040 552 8398

Mika Niiniketo
Vt. toimitusjohtaja, TietoAkseli
mika.niiniketo@tietoakseli.fi
045 311 8531