Referenssit

Palaa referensseihin

Mikko Eskelinen

”Aika monta hyvää nuottia on tullut matkan varrella!”, monialayrittäjä, ansioitunut autourheilija ja pitkäaikainen asiakkaamme Mikko Eskelinen on luottanut osaamiseemme jo yli 30 vuoden ajan. Yritysmaailmassa Eskelinen tunnetaan parhaiten menestyksestään katsastusalalla. Alan vapautuessa kilpailulle 1990-luvun puolivälissä, hän perusti ensimmäisten yrittäjien joukossa yksityisen katsastusaseman Suomeen. Hän oli myös mukana perustamassa menestynyttä K1-katsastus -ketjua, joka myytiin vuonna 2006 espanjalaiselle katsastus- ja tarkastusalan yritykselle. Vuonna 2010 hän lähti luotsaamaan uutta Plus Katsastus -ketjua yhdessä Marko Aavikon, Pasi Tenhon ja Jukka Tervolan kanssa. Viimeisin iso liike yritysmaailmassa on ollut jätehuoltoyhtiö Sihvari Oy:n myynti Lassila & Tikanojalle vuonna 2021.

Vuosien varrella TietoAkselin palvelut ovat Eskeliselle tulleet laajasti tutuiksi: hänen yrityksensä ovat käyttäneet niin talous- ja palkkahallinnon palveluita kuin erilaisia neuvontapalveluita esimerkiksi yritysmyyntien ja -järjestelyjen yhteydessä.
Lue miten olemme nuotittaneet Eskelisen yritysten kasvua.

Lue asiakastarina