Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Työskentely ulkomailla palkanlaskennan, sosiaaliturvan ja verotuksen näkökulmasta

Ulkomaankomennuksiin on syytä varautua hyvissä ajoin etukäteen, sillä ulkomaantyöskentely vaikuttaa työntekijän verotukseen, sosiaaliturvaan ja vakuutuksiin.

Ulkomailla työskentelevän sosiaaliturva

Ennen työntekijän lähettämistä ulkomaan komennukselle on työnantajan hyvä olla yhteydessä joko Eläketurvakeskukseen tai Kansaneläkelaitokseen. Tällöin selvitetään, säilyykö työntekijä ulkomaantyöskentelyn ajan Suomen sosiaaliturvan piirissä. Jos näin on, työnantaja maksaa työntekijästä sosiaaliturvaan liittyvät maksut edelleen Suomessa. Eläketurvakeskus myöntää työntekijälle tällöin A1-todistuksen. Suomella ei kuitenkaan ole sosiaaliturvasopimusta kaikkien maiden kanssa, joten sosiaaliturvamaksut saatetaan joutua maksamaan työskentelyvaltioon.

Verotus ja ulkomailla työskentely

Verotuksen kannalta työnantaja joutuu arvioimaan, soveltuuko työstä maksettavaan palkkaan ns. kuuden kuukauden sääntö. Jos tämä sääntö soveltuu, palkka on Suomessa verovapaata eikä siitä mahdollista minipidätystä lukuun ottamatta toimiteta ennakonpidätystä Suomeen. Jos kuuden kuukauden sääntö ei sovellu, työantaja toimittaa palkasta normaalisti ennakonpidätyksen Suomeen verokortin mukaan.

Kuuden kuukauden sääntö edellyttää, että työskentelyaika ulkomailla ylittää 6 kk eikä työntekijä vietä Suomessa yli 6 päivää kuukaudessa. Työntekijällä on velvollisuus ilmoittaa ns. Suomi-päivät työnantajalle. Edellytyksenä on myös, että komennuksen aikana ansaittu palkka verotetaan työskentelyvaltiossa. Palkka ei siten ole kokonaan verovapaa.

Jos työkomennus tehdään toiseen Pohjoismaahan, voidaan soveltaa TREKK-sopimusta, joka mahdollistaa verojen siirron maiden välillä. Työnantaja perii ennakonpidätyksen Suomessa, mutta se voidaan tarvittaessa siirtää toisen maan tuloveron kattamiseksi.

Tilannetta, jossa työntekijä haluaa oma-aloitteisesti lähteä etätyöhön ulkomaille, ei pidetä sellaisena työkomennuksena, johon soveltuisi kuuden kuukauden sääntö, vaikka aikaraja täyttyisi. Palkka on kokonaan Suomessa verotettavaa.

Mitä työnantajan on hyvä kertoa palkanlaskijalle?

Kun työantaja suunnittelee työntekijän lähettämistä ulkomaan komennukselle, on näistä suunnitelmista hyvä keskustella hyvissä ajoin myös palkanlaskijan kanssa. Palkanlaskijan on hyvä tietää hyvissä ajoin mm. seuraavat asiat:

  • Ulkomaan työskentelyn kesto: Soveltuuko ns. kuuden kuukauden sääntö?
  • Sosiaaliturva: Minkä maan sosiaaliturvaan henkilö kuuluu?
  • Verotus: Missä maassa tulo verotetaan?
  • Vakuutukset: Onko työntekijä vakuutettu Suomessa?
  • Palkka ulkomaantyöskentelyn ajalta: Tuleeko työntekijälle määritellä vakuutuspalkka?

Kun yllä olevat asiat on käyty palkanlaskijan kanssa läpi ennen ensimmäisen ulkomaan palkan maksua, osaa hän käsitellä ulkomaan palkan oikein palkanlaskennassa sekä ilmoittaa tiedot oikein tulorekisteriin.

Jäikö joku asia mietityttämään tai onko jokin toinen ulkomailla työskentelyn tilanne ajankohtainen yrityksessäsi? Ota meihin yhteyttä, autamme kaikissa ulkomaantyöskentelyyn liittyvissä kysymyksissä.

TietoAkseli - Kirsti Yli-Halla

Kirsti Yli-Halla

Tax Manager

010 3472 938

 


Mietityttääkö jokin ulkomailla työskentelyyn liittyvä kysymys?

Ota yhteyttä ja keskustelemme mielellämme aiheesta lisää!

Soita 010 3472 898   Lähetä sähköpostia