Fimpecin uudeksi omistajaksi Smaragdus-konserni
2019
Rakennuttamisen ja projektinjohdon asiantuntijayritys Fimpec Oy varmistaa kasvun ja kehityksen jatkumisen uuden omistusratkaisun kautta. Yhtiö on noussut yhdeksi toimialansa johtavista yrityksistä ja näkymät tuleville vuosille ovat hyvät.
Vuonna 2009 perustettu Fimpec Oy on Suomen johtava rakennuttamisen ja projektinjohdon toimija. Määrätietoisen kehittämisen ja toiminnan kasvattamisen ansiosta yhtiö on saavuttanut hyvän markkina-aseman, omaa laajan asiakaskunnan ja tuottaa korkeatasoisia palveluita. Nyt yhtiön perustajat ovat päättäneet hakea yhtiön kehityksen ja kasvun turvaavan omistusratkaisun.
Fimpecin uudeksi omistajaksi tulee suomalainen Smaragdus-konserni. Smaragdus-konsernin omistajina on suomalaisia ammattimaisesti sijoittavia yksityishenkilöitä ja yhtiöitä, joilla on merkittävää osaamista investointiprojekteihin liittyvästä liiketoiminnasta. Smaragdus-konserni on Helmet Capitalin hallinnoima ja sen omistukseen kuuluu myös CTS Engtec-konserni, joka on Suomen johtavia teollisuuden suunnittelupalveluiden toimittajia.
Fimpecin aiemmista omistajista Timo-Pekka Aaltonen, Teppo Grén, Marko Mäkimartti ja Pekka Salomaa jatkavat yhtiön palveluksessa ja merkittävinä uuden konsernin henkilöosakkaina.
Fimpec Oy toimii jatkossakin omana erillisenä yhtiönään ja sen toimitusjohtajana jatkaa Teppo Grén ja hallituksen puheenjohtajana Pekka Salomaa. Omistusmuutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia ja jatkossa Fimpec tulee kasvattamaan henkilöstönsä määrää.
TietoAkseli Corporate Finance toimi järjestelyssä myyjien neuvonantajana.