Talouden ja johtamisen akselilla

Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Sijoitustoiminnan verotukseen muutoksia

Vuosi 2020 tuo muutoksia sekä yksityishenkilöiden että yritysten sijoitustoiminnan verotukseen.

Uudenlainen osakesäästötili tuo yksityishenkilölle mahdollisuuden osakesäästämiseen siten, että tilin sisällä maksettavia osinkoja tai myyntivoittoja ei veroteta. Veronmaksu lykkääntyy siihen saakka, kun varoja nostetaan pois osakesäästötililtä.  Tilille voi tallettaa rahaa 50 000 euroon asti. Tili soveltuu parhaiten pitkäaikaiseen säästämiseen.

Myös niin sanottujen vakuutuskuorten verotus uudistuu vuoden alusta. Jatkossa varojen nostosta verotetaan tuottona se osa, joka vastaa tuottojen osuutta sijoitetun varallisuuden kokonaismäärästä.

Yritysten sijoitustoiminnan suurin muutos on tulolähdejaon poistaminen. Muutos ei kuitenkaan koske kaikkia yhteisöjä, sillä esimerkiksi yleishyödylliset yhteisöt jäävät lakimuutoksen ulkopuolelle. Käyttöön otetaan uusi omaisuuden tulolaji. Muun omaisuuden luovutusvoitot verotetaan elinkeinoverolain mukaan, mutta muuhun omaisuuteen sisältyvät osakkeiden ja yhtymäosuuksien luovutustappiot ovat vähennyskelpoisia vain muun omaisuuden luovutusvoitosta.

Sijoitustoiminnan verotusta linjaavat myös vuonna 2019 annetut Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut, jotka käsittelevät virtuaalivaluuttoja ja kapitalisaatiosopimuksia.

Kirjoittaja Kirsti Yli-Halla työskentelee TietoAkseli Yhtiöissä veroasiantuntijana. Hänellä on monipuolinen ja pitkä kokemus verotuksen asiantuntijatehtävistä niin yksityiseltä sektorilta kuin Verohallinnostakin.