Talouden ja johtamisen akselilla
Näkemyksiä ja kokemuksia taloudesta, verotuksesta sekä johtamisesta

Palaa blogiin

Suvi Lindfelt: Tilintarkastuksen assistenttina on monessa mukana ja oppii uutta 

Suvi Lindfelt työskentelee tilintarkastustiimissä assistenttina TietoAkselin Jyväskylän toimipisteessä. Hän tuli taloon tammikuussa 2020 traineeksi opiskellessaan Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimea.  

Traineesta kohti vakituista työsuhdetta 

Kuten monet muutkin TietoAkselin asiantuntijapalveluissa työskentelevät, myös Suvi on harjoittelujakson jälkeen työllistynyt yhtiöön vakituisesti.  

Opiskelujen kautta saa ensiraapaisun teoriasta, mutta käytännön työtä ei kuitenkaan opita yliopiston penkillä. Mielestäni kannattaa ehdottomasti hakea tilintarkastuksen traineeksi. Olen itse huomannut, kuinka suppea kuva minulla oli tilintarkastuksesta ennen käytännön työkokemusta. Traineena saa erittäin hyvän pohjan monenlaiseen työhön, vaikka itse tilintarkastus ei lopulta olisikaan se oma juttu, Suvi kertoo. 

TietoAkseli valikoitui työpaikaksi oman arvomaailman ja kokeilunhalun vuoksi 

TietoAkselissa Suvia kiinnosti erityisesti mahdollisuus monipuoliseen työhön ja itsensä kehittämiseen sekä työllistyminen alalle opiskelupaikkakunnallaan. 

Kävin muutamissa haastatteluissa, mutta päädyin TietoAkseliin, koska halusin kokeilla työskentelyä paikallisessa perheyhtiössä. Monet tunnetut tilintarkastusfirmat ovat monikansallisia isoja korporaatioita. TietoAkselilla olen saanut hyvin kehittää itseäni sekä paikallistietämystäni talous- ja yrityselämästä, Suvi toteaa.  

Suvin on pitänyt töiden lisäksi kiireisenä myös opinnot. Hän on juuri viimeistellyt gradunsa ja saanut maisterin paperit helmikuussa 2021. Nyt hänellä on aikaa keskittyä täysipainoisesti työhönsä tilintarkastuksen assistenttina. 

Keväällä teen paljon tilintarkastuksen tehtäviä. Olen myös avustanut muita asiantuntijoita erilaisissa yhtiöoikeudellisissa kysymyksissä. Lisäksi olen päässyt veroasiantuntijamme mukaan mielenkiintoisiin caseihin ja tekemään esimerkiksi tappioiden palautushakemuksia. Tilintarkastuksen lisäksi verotuspuoli kiinnostaa minua ja siksi on ollut todella mukavaa päästä oppimaan siitä lisää, Suvi kertoo.   

Hyvä työporukka vie pitkälle ja auttaa kehittymään 

Suvin mukaan omaa motivaatiota pitää yllä hyvä työporukka. On tärkeää, että työkaverit haluavat ja pystyvät sparraamaan. Se auttaa häntä kehittymään työssään 

Pidän siitä, että työyhteisö on monimuotoinen. On nuorempia ja sitten niitä kokeneempia konkareita, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä ja oppia. Monipuolisuus on ehdottomasti rikkaus, hän sanoo. 

 Sopivan työpaikan saamiseksi on oltava itse aktiivinen ja oikeaan aikaan liikenteessä.  

Kannattaa ehdottomasti olla itse aktiivinen, eikä jäädä odottamaan sopivan paikan aukeamista. TietoAkselilla avoimia hakemuksia oikeasti luetaan ja sain omankin työni sitä kautta. Tilanteet voivat muuttua nopeastikin ja siksi kannattaa olla ajoissa liikkeelläTäällä pärjää hyvin, kun on halu oppia uutta.  

Tilintarkastuksissa kevät on kiireaikaa, mutta töiden tekemisen tapa onneksi joustaa muun elämän mukana.  

Etätyöt ovat yleistyneet vauhdilla ja onkin mukavaa, että pääsin itsekin hiljattain tekemään töitä Saariselältä käsin. Työnantaja siis joustaa mukavasti tällaisissa asioissa, Suvi iloitsee.   

 

Tutustu tarkemmin tilintarkastuspalveluihimme tästä.

MIkäli työ tilintarkastustiimissämme kiinnostaa, tutustu rekrysivustollamme